Säästä aikaa ja rahaa esimerkiksi kattojen tarkastuksissa
150 € + alv per kohde
Kuvaan kaikki kohteet pääkaupunkiseudulla kiinteään 150 € + alv hintaan. Yhdeltä kuvauskeikalta saat nipun laadukkaita ilmakuvia, joiden avulla näet selkeästi missä kunnossa esimerkiksi rakennuksen katto tai muu korkealla sijaitseva kohde on.
Olen esimerkiksi kuvannut erään taloyhtiön usean rakennuksen katot ja rännit niiden kunnon arviontia varten ja kuplahallin saumat sen katolta. Molemmissa tapauksissa kiinteistön omistaja säästi nostolavan vuokran ja reilusti työaikaa.
Kuvauskeikat pääkaupunkiseudun ulkopuolelle onnistuvat myös. Niistä saat erillisen tarjouksen.
Kerro kohteen osoite ja toivomasi aikataulu kuvaukselle. Yleensä käyn kuvaamassa kohteet itsenäisesti sovitun aikataulun mukaan.
Lähetä mielellään karttakuva tai muu kuva rakennuksesta ja kuvaile mitä pitää tarkistaa.
Lähetän sähköpostitse korkearesoluutioiset kuvat, joiden avulla kohteen kuntoa voi arvioida hyvin. Voit myös tulla itse tai lähettää työntekijän paikalle kuvaustilanteeseen, koska usein tilanteen näkee jo livekuvasta.
Lähetän valmiit kuvat sähköpostiisi WeTransfer-palvelun kautta vuorokauden sisällä kuvauksesta.
Hyvä tietää ilmakuvauksista
Kuvaukset aina säävarauksella: sade tai kova tuuli estävät dronen lennätyksen (Ei hätää, sovitaan silloin vain uusi aika..)
Meillä on tarvittavat luvat dronen lennätykseen myös kaupunkialueilla ja jos kohteessa kuvaamiseen tarvitaan erityinen lupa esim. lennonjohdosta se haetaan.
Propeller Helsinki
Propeller Helsinki on vuonna 2022 perustettu osakeyhtiö. Yhtiön perustaja on Julius Jansson, digitaalisen markkinoinnin asiantuntija ja ilmakuvaaja, jolla on kokemusta ilmakuvauksista vuodesta 2018 alkaen.
Propeller tarjoaa ilmakuvauksia kustannustehokkaasti ja joustavasti erityisesti Helsingin seudulla.
Kokemusta on kuvauksista moneen tarpeeseen: markkinointikuviksi, arkkitehtien havainnekuvien pohjaksi, rakennusliikkeille, kiinteistönvälittäjille, mediaan ja yksityisten ihmisten omiin hankkeisiin.